Lähihoitaja, tiimivastaava
Hoitajana meillä pääset kehittämään osaamistasi ja etenemään urapolullasi!
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa Validialle. Haemme nyt lähihoitajaa tiimivastaavan rooliin Käpylän Validia-taloon.
Oletko ajatellut ottaa askeleen urallasi eteenpäin? Tiimivastaavan roolissa työt jakautuvat hallinnollisen ja hoitotyön kesken, ja pääset kasvattamaan vastuutasi lähihoitajana. Tuemme osaamisesi kehittymistä huomioimalla vahvuutesi ja kiinnostuksen kohteesi.
Tiimivastaavana vastaat vuorosi palvelujen sujuvuudesta, henkilökunnan ohjauksesta sekä töiden koordinoinnista. Valmistelet myös seuraavan vuoron töiden sujuvuutta, huolehtien tarpeen mukaan sijaishankinnasta sekä muusta resurssoinnista. Tiimivastaavana työskentelet pääsääntöisesti aamuvuorossa ja satunnaisesti myös muissa vuoroissa. Työhösi kuuluu hallinnollisten töiden lisäksi hoitotyö. Työssäsi toimit asiakkaan omahoitajana tehden yhteistyötä eri tahojen kanssa. Työtäsi ohjaa asiakkaan palveluiden toteuttamissuunnitelma ja vastuullasi on lääkehoidon toteuttaminen ja päivittäinen kirjaaminen. Osaamisesi on laajasti käytössä vaihtelevissa hoitotoimenpiteissä ja myös asiakkaidemme viriketoiminnan järjestämisessä.
Tutustu tästä lisää yksikköömme Käpylän Validia-talo.
Käpylän Validia-talossa pääset tekemään monipuolista ja merkityksellistä työtä vasta remontoiduissa, nykyaikaisissa tiloissa. Koska talomme on uusi, jokaisella työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa ratkaisevasti yhteiseen toimintakulttuuriimme. Talomme sijaitsee kauniissa, vehreässä ympäristössä, ja meiltä on hyvät julkisen liikenteen yhteydet kaikkialle pääkaupunkiseudulla. Pasilan asemalle on taloltamme matkaa noin puolitoista kilometriä.
Tarjoamme sinulle
- Perehdytyksen osaamisesi mukaan
- Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
- Kilpailukykyisen palkkauksen (n. 2600-2800 €/kk, 1.8 alkaen n. 2700-2900 €/kk)
- Kattavat työsuhde-edut, mm. työsuhdepolkupyörän
- Koulutusmahdollisuuksia
- Erikoislääkäritasoisen työterveyshuollon sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen vakituiselle henkilöstölle
Toivomme sinulta
- Aitoa kiinnostusta vammaistyötä kohtaan
- Tartuntalain mukaista rokotussuojaa (lisätietoja yhteyshenkilöltä)
- Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan koulutusta.
- Positiivista ja iloista asennetta
- Halua oppia uutta ja kehittyä työssäsi
Jätäthän yhteystietosi meille mahdollisimman pian. Lähetä tietosi alla olevasta painikkeesta. Lisätietoja osoitteesta rekry@validia.fi.
Validia tuottaa valtakunnallisesti asumisen, päivätoiminnan sekä henkilökohtaisen avun palveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille sekä kuntoutuspalveluita neurologisen tai aivovamman saaneille. Validia on vastuullinen yhteiskunnallinen yritys ja osa Invalidiliitto-konsernia. Meille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen Yritys- ja Avainlippu-merkki. Olemme savuton työpaikka. Lue lisää: www.validia.fi.
- Tehtäväalue
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitaja
- Sijainnit
- Helsinki, Käpylän Validia-talo
Lähihoitaja, tiimivastaava
Hoitajana meillä pääset kehittämään osaamistasi ja etenemään urapolullasi!
Hakemuslomakkeen lataaminen