Lähihoitaja
Hoitajana meillä pääset kehittämään osaamistasi ja etenemään urapolullasi!
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa Validialle. Haemme nyt lähihoitajaa Kemin Validia-taloon. Maksamme tehtäväkohtaista lisää 150€/kk suhteutettuna tehtyyn työaikaan.
Haluamme sinut työkaveriksemme! Pääset osaksi lämminhenkistä työyhteisöämme, jossa on avoin keskustelukulttuuri. Meillä pääset hyödyntämään ja kehittämään ammattitaitoasi laajasti. Teemme saumatonta yhteistyötä moniammatillisessa työyhteisössä ja kohtaamme haasteetkin yhdessä.
Kemin Validia-talo on tarkoitettu erityishuomiota tarvitseville asiakkaille, joilla on merkittäviä toiminnan ja liikkumisen rajoitteita sekä niiden lisäksi sosiaalisia, mielenterveydellisiä tai kognitiivisia haasteita. Nämä haasteet voivat liittyä esimerkiksi aistisäätelyyn, impulssiherkkyyteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen, mukaan lukien päihde- ja mielenterveydelliset ongelmat.
Lähihoitajana työtäsi ohjaa asiakkaan palveluiden toteuttamissuunnitelma. Työssäsi toimit asiakkaan omahoitajana tehden yhteistyötä eri tahojen kanssa. Osaamisesi on laajasti käytössä vaihtelevissa hoitotoimenpiteissä. Meille tärkeätä on myös yhteisötoiminta, jonka tavoitteena voi olla esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelu, elämäntaitojen vahvistaminen, voimavarojen ja vahvuuksien löytäminen sekä tavoitteiden saavuttaminen.
Tutustu tästä lisää yksikköömme Kemin Validia-talo.
Hakeminen Validialle on helppoa, pakolliset tiedot ovat nimi, sähköposti ja puhelin. Keskustelemme mielellämme kanssasi toiveistasi työsuhteen osalta. Meillä on mahdollista tehdä vakituisen työsuhteen lisäksi keikkatyötä, määräaikaisuuksia sekä osa-aikatyötä. Työtä voit tehdä 2-vuorotyönä tai 3-vuorotyönä. Lisätietoja voit kysyä sähköpostitse osoitteesta rekry@validia.fi.
Tarjoamme sinulle
- Perehdytyksen osaamisesi mukaan
- Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
- Kilpailukykyisen palkkauksen työehtosopimuksen mukaan
- Mahdollisuuden palkan korottamiseen vastuun lisääntyessä, joka tapahtuu osaamisen ja näyttöjen kautta
- Alennuksia eri yhteistyökumppaneilta, työsuhdepolkupyöräedun sekä liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaedun. Tutustu lisää etuihin tästä.
- Koulutusmahdollisuuksia ja työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
Toivomme sinulta
- Aitoa kiinnostusta vammaistyötä kohtaan
- Tartuntalain mukaista rokotussuojaa (lisätietoja yhteyshenkilöltä)
- Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan koulutusta tai alan opintoja
- Positiivista ja iloista asennetta
- Halua oppia uutta ja kehittyä työssäsi
Jätäthän yhteystietosi meille mahdollisimman pian alla olevasta painikkeesta. Huomioithan, että käsittelemme vain hakulomakkeen kautta tulleet hakemukset. Lisätietoja voit kysyä myös yksikönjohtajalta, puh. 0443650707 tai anu.heikkila@validia.fi.
Validia tuottaa valtakunnallisesti asumisen, päivätoiminnan sekä henkilökohtaisen avun palveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille sekä kuntoutuspalveluita neurologisen tai aivovamman saaneille. Validia on vastuullinen yhteiskunnallinen yritys ja osa Invalidiliitto-konsernia. Meille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen Yritys- ja Avainlippu-merkki. Olemme savuton työpaikka. Lue lisää: www.validia.fi.
![202312_kumppanilogot_teamtailorv2.png](https://images.teamtailor-cdn.com/images/s3/teamtailor-production/gallery_picture-v6/image_uploads/a66e5fc7-37d5-4f27-816b-a88560b1f9ab/original.png)
- Tehtäväalue
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitaja
- Sijainnit
- Kemin Validia-talo
![Kuva henkilöstä Anu Heikkilä](https://images.teamtailor-cdn.com/images/s3/teamtailor-production/square_226-v4/image_uploads/fefabc09-9ad0-4aa3-9f46-3ea63d0cf2e6/original.png)
Lähihoitaja
Hoitajana meillä pääset kehittämään osaamistasi ja etenemään urapolullasi!
Hakemuslomakkeen lataaminen