Lähihoitaja
Hoitajana meillä pääset kehittämään osaamistasi ja etenemään urapolullasi!
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa Validialle. Haemme nyt lähihoitajia kehitysvammaisten asumisyksikköön Launeen Validia-taloon.
Launeen Validia-talo on viime kesänä avattu, kehitysvammaisille ja autismikirjolla oleville suunnattu asumisyksikkö Lahdessa. Kasvavaa asiakaskuntaamme varten haemme lisää lähihoitajia työskentelemään kanssamme.
Haemme lähihoitajia vakituiseen työsuhteeseen. Töitä tehdään kolmessa vuorossa, aamu-, ilta- ja yövuoroissa. Meillä voi työskennellä kokoaikaisena tai osa-aikaisena, ilmoitathan oman käytettävyytesi hakemuksessasi. Työ alkaa sopimuksen mukaan joustavasti talven aikana, sovitaan aikatauluista yhdessä! Katsomme eduksi aikaisemman työkokemuksesi kehitysvammaisten tai autismikirjon asiakkaiden hoitotyöstä sekä voimassa olevat lääkehoitoluvat. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin avoin mieli ja positiivinen asenne sekä rauhallinen työote, me huolehdimme perehdytyksen ja muut valmiudet työntekoa varten, kuten AVEKKI-koulutuksen. Huomioithan, että tässä haussa emme hae oppisopimusopiskelijoita tai hoiva-avustajia.
Meille on helppo tulla: Lahden keskustaan on hyvät kulkuyhteydet paikallisliikenteen busseilla. Lisäksi kävelymatkan päästä löytyvät mukavat ulkoilumaastot, kattavat kauppakeskuspalvelut sekä rautatieasema. Tutustu tästä lisää yksikköömme Launeen Validia-talo.
Launeen Validia-talossa pääset tekemään monipuolista ja mielenkiintoista työtä kehitysvammaisten asiakkaidemme kanssa. Työssäsi toimit osana innostunutta ja ammattitaitoista tiimiä. Tuemme, ohjaamme ja avustamme asiakkaitamme päivittäisissä toimissa heidän tarpeidensa mukaisesti, ja kohtaamme jokaisen asiakkaan omana itsenään. Keskeisiä asioita työssämme ovat aito ihmisen kohtaaminen ja kuntouttava työote. Työ kehitysvammaisten ja autismikirjolla olevien kanssa on haastavaa, mutta kohtaamme haasteet yhdessä ja toinen toistamme tukien. Työssäsi toimit asiakkaan omahoitajana ja teet omais- ja muuta verkostoyhteistyötä. Me Validialla olemme monimuotoinen porukka eri alojen ammattilaisia. Meillä jokainen saa olla yksilö ja kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Työkavereiksi saat lähihoitajia, tukipalvelutyöntekijöitä, tiimivastaavan, sairaanhoitajan ja yksikönjohtajan. Tule kanssamme tekemään Suomesta maailman paras maa vammaisille!
Tarjoamme sinulle
- Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
- Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
- Sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan lisäksi mahdollisuuden pikapalkitsemiseen suoritusten ja tavoitteiden saavuttamisen ansiosta
- Mahdollisuuden erilaisiin vastuurooleihin oman ammattitaitosi kehittämiseksi sekä palkkarakenteesi nostamiseksi
- Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
- Kattavat työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun, työsuhdepolkupyöräedun ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- Koulutusmahdollisuuksia
Edellytämme sinulta
- Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan koulutusta tai loppuvaiheessa olevia opintoja
- Terveydenhuollon nimikesuojatun ammattihenkilön rekisteröitymistä JulkiSuosikkiin
- Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
- Rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti 1.1.2025 alkaen
Odotamme ILOlla yhteydenottoasi! Lähetä tietosi hakulomakkeen kautta, jotta tulet huomioiduksi rekrytointiprosessissa. Olemme hakijoihin yhteydessä sitä mukaa, kun asiakasmäärä kasvaa. Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtaja Sari Onnelainen, puh. 044 765 1456 tai sari.onnelainen@validia.fi
Validia tuottaa valtakunnallisesti asumisen, päivätoiminnan sekä henkilökohtaisen avun palveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille sekä kuntoutuspalveluita neurologisen tai aivovamman saaneille. Validia on vastuullinen yhteiskunnallinen yritys ja osa Invalidiliitto-konsernia. Meille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen Yritys- ja Avainlippu-merkki. Olemme savuton työpaikka. Lue lisää: www.validia.fi.
- Tehtäväalue
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitaja
- Sijainnit
- Lahti, Launeen Validia-talo
Lähihoitaja
Hoitajana meillä pääset kehittämään osaamistasi ja etenemään urapolullasi!
Hakemuslomakkeen lataaminen