HRD-koordinaattori
Hei ihmisten ja kehittämisen osaaja. Lämpimästi tervetuloa Validialle!
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa Validialle. Haemme nyt HRD-koordinaattoria tiimiimme.
Hei ihmisten ja kehittämisen osaaja! Olitko jo lähdössä kesälaitumille? Mitäpä jos lähtisitkin ennen kesälaitumia vielä rekrytointiprosessiin mukaan? Me haemme Validialle HRD-koordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen ja rekrytointi on käynnissä nyt.
Millaisia työtehtäviä sinulle kuuluisi?
HRD-koordinaattori toimii pienessä mutta pippurisessa henkilöstön kehittämisen tiimissämme keskeisessä roolissa Validian henkilöstön oppimisen ja osaamisen kehittämisen parissa. Vastuullasi tulee olemaan joko perehdyttämisen, osaamisen kehittämisen, työntekijäkokemuksen ja/tai osaamisen hallinnan kokonaisuus, eli saat itsenäisen ja mielekkään työkokonaisuuden. Saat myös vastuuroolin jollekin tiimin vastuulla olevista järjestelmistä. Lisäksi HRD-koordinaattori pääsee mm. osallistumaan yhtiötasolla palkisemisen kehittämiseen, suunnittelemaan ja toteuttamaan henkilöstötapahtumia yhdessä muiden kollegojen kanssa.
Tiimin tehtäviin kuuluu myös muita HR-prosesseja, kuten matkalaskujen hyväksyntä, työtodistusten tekeminen, henkilöstödatan kerääminen ja raportointi, henkilöstökyselyt sekä palvelupyyntöihin vastaaminen. Noudatamme toimistotyöaikaa työaikaliukumalla ja sovellamme tehtävässä Yksityisen sosiaalialan työehtosopimusta.
Millaisen tiimin saisit ympärillesi?
Validian henkilöstöhallinto koostuu noin 20 henkilöstä ja teemme tiivistä yhteistyötä eri tiimien ja liiketoimintojen kanssa. HRD-tiimimme on melko prosessikeskeinen ja uskomme, että yhteiset työtavat auttavat pääsemään haluttuun lopputulokseen. Me olemme tiiminä tiivis, osaamme nauraa yhdessä, myös itsellemme, ja ratkomme tilanteet porukalla. Emme hätäile, mutta pidämme töiden edistymistä tärkeänä, ja tiimissämme vaaditaankin rohkeutta tarttua asioihin ja kuluttaa työhanskoja.
Validia on vajaan 3000 työntekijän vammaispalvelualan yritys, ja tuotamme asumis- ja kuntoutuspalveluita, päivätoimintaa sekä henkilökohtaisen avun palveluita vammaisille ja vammautuneille henkilöille koko Suomen alueella. Olemme osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan pörssiyhtiötä, Ambea-konsernia, joten pääset myös työskentelemään ulkomaisten kollegojen kanssa. Meille tärkeää on ihmiset: niin asiakkaamme kuin työntekijämmekin. Mittaamme aktiivisesti työtyytyväisyyttä ja sitoudumme arvojemme mukaiseen toimintaan.
Millaista osaajaa me etsimme?
Haemme oppimisnälkäistä ja proaktiivista tekijää, joka syttyy ongelmien ratkomisesta ja muiden auttamisesta. Olisipa mahtavaa, jos sinulla olisi aikaisempaa kokemusta oppimisen ja osaamisen tehtävistä organisaatiokontekstissa, esimerkiksi 0,5-3 vuotta! Arvostamme osaamisen kehittämisen, HRD:n tai liiketoiminnan kehittämisen taustaasi sekä mahdollista ymmärrystäsi sote-alasta ja yksityisen palveluntuottajan pörssiyhtiötoiminnasta. Toivomme, että sinulla olisi yksi tai useampi tässä työssä hyödyllisestä valmiudesta: ihmiskeskeinen ote (osallistaminen, valmennus, fasilitointi), liiketoiminnallinen näkökulma (bisnesymmärrys, data, konsultoiva työote) ja/tai teknologinen ote (oppimisalustat, sisällöntuotanto, digitaaliset työkalut).
Työskentelytavoiltasi toivoisimme, että arvostat prosessikeskeisyyttä, jaat kanssamme tuumasta toimeen -ajattelutavan ja tuot tiimiimme rohkeasti ajatuksiasi ja ideoitasi. Hyvät sosiaaliset- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, koska kaikki työmme tehdään yhdessä sisäisten kumppaneiden kanssa välillä. Lisäksi toivomme, että omaat hyvän paineensietokyvyn ja pystyt käyttämään englantia konsernitasolla työskennellessäsi.
Työsuhde alkaa elokuun 2025 alussa, sovitaan aloitusajankohta yhdessä tarkemmin. Työskentelemme joustavalla hybridimallilla, tapaamme toimistolla Helsingin Ruskeasuolla säännöllisesti. Toimistolle pääsee helposti julkisilla kauempaakin, ja oman auton saa päivän ajaksi talon alle lukittuun parkkihalliin.
Hakuohjeet
Hakuaikaa on tiistaihin 03.06.2025 saakka. Hakulomakkeeseen sisältyy lyhyitä ennakkokysymyksiä ja videotehtävä – nämä auttavat meitä tutustumaan sinuun paremmin jo hakuvaiheessa.
Kesän lähestyessä etenemme rekrytoinnissa suoraviivaisesti ja haastattelukutsuja lähetetään osalle hakijoista jo hakuaikana. Ensimmäiset haastattelut pidetään Teamsilla 05.-06.06. ja live-haastattelut toimistollamme Helsingissä pidetään viikolla 24. Liitäthän hakemukseesi hakukirjeen ja kattavan CV:n palkkatoivomuksen kera. Lisätietoja tehtävästä antaa HRD-tiimin esihenkilö, Validian henkilöstön kehittämispäällikkö Akseli Huhtanen maanantaina 26.5. klo 14-15.30, ke 28.5. klo 14-15.30 ja perjantaina 30.5. klo 9-14 puhelimitse numerosta 044 478 4478.
Validia tuottaa valtakunnallisesti asumisen, päivätoiminnan sekä henkilökohtaisen avun palveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille sekä kuntoutuspalveluita neurologisen vamman tai sairauden saaneille.
Olemme omistautuneet vammaisten hyvinvoinnille jo yli 50 vuoden ajan. Meitä on yli 2600 validialaista, joiden yhteisenä tavoitteena on näyttää suuntaa vammaisten ja vammautuneiden henkilöiden ensiluokkaiselle huolenpidolle. Olemme valtakunnallinen toimija, ja meillä on yli 50 yksikköä eri puolilla Suomea. Olemme savuton työpaikka.
Validia on osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan yhtiötä, Ambea-konsernia. Yhteinen tavoitteemme Ambea-konsernissa on olla laatujohtaja hoivapalveluissa ja työtämme ohjaa yhteinen arvopohjamme. Lue lisää: validia.fi.

- Tehtäväalue
- Esihenkilö- ja asiantuntijatehtävät
- Rooli
- HRD-koordinaattori
- Sijainnit
- Helsinki, Validia Oy pääkonttori
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi

HRD-koordinaattori
Hei ihmisten ja kehittämisen osaaja. Lämpimästi tervetuloa Validialle!
Hakemuslomakkeen lataaminen