Sairaanhoitaja
Tule mukaan tekemään maailmasta parempi – yksi ihminen kerrallaan.
Tule mukaan luomaan yhdessä elämäsi tarinaa. Haemme sairaanhoitajaa Porin Validia-taloon.
Etsimme nyt sairaanhoitajaa vahvistamaan moniammatillista tiimiämme. Vammaistyö on monipuolista ja tuo vaihtelevuudellaan sopivasti haastetta työhön. Meillä korostuvat aito kohtaaminen, kuntouttava työote sekä yhdessä tekeminen. Työ on kokopäivätyötä ja pääosin arkiaamuvuoroja.
Sairaanhoitajana vastaat asiakkaiden kokonaisvaltaisesta hoitotyöstä ja terveyden edistämisestä. Työhösi kuuluu asiakkaiden terveydentilan arviointi, seuranta ja dokumentointi sekä hoitosuunnitelmien laatiminen ja henkilöstön ohjaaminen niiden toteutuksessa. Vastaat lääkehoidon suunnittelusta ja kehittämisestä sekä huolehdit sen turvallisesta toteutumisesta. Tuet ja perehdytät hoitohenkilökuntaa sekä vahvistat heidän osaamistaan, mutta osallistut myös itse aktiivisesti päivittäiseen hoitotyöhön asiakkaiden parissa. Lisäksi olet mukana tiimipalavereissa ja yksikön kehittämisessä, tuoden oman asiantuntijuutesi osaksi moniammatillista yhteistyötä. Arvostamme kokemusta työikäisten muistisairaiden hoitamisesta – se tuo tärkeää osaamista tiimiimme.
Porin Validia-talo on ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, jossa asuu noin 40 asiakasta. Asiakkaamme ovat vammaisia, vammautuneita tai neurologisia sairauksia sairastavia henkilöitä.
Tutustu tästä Porin Validia-taloon. Voit myös kurkata Instagramista, miltä meno meillä Validialla näyttää!
Validialla työtä ohjaavat arvot Kunnioitus, Osaaminen, Sujuvuus ja Vastuullisuus.Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään, ja meillä sekä asiakkaat että työntekijät tulevat kuulluksi. Opimme toisiltamme, johdamme kuunnellen ja pidämme lupauksemme.
Tarjoamme sinulle
- Suunnitelmallisen perehdytyksen osaamisesi mukaan
- Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
- Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan G25, joka on työkokemuksestasi riippuen 2952,96 - 3220,52 €/ kk + mahdolliset vuorokohtaiset lisät.
- Työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- Koulutusmahdollisuuksia ja työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
Edellytämme sinulta
- Sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan tutkintoa
- Terveydenhuollon laillistetun ammattihenkilön rekisteröintiä JulkiTerhikkiin
- Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
- Rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti
- Sujuvaa suomen kielen taitoa
Hae osaksi Porin Validia-talon tiimiä jo tänään! Huomioithan, että käsittelemme vain hakulomakkeen kautta tulleet hakemukset. Hakuaika päättyy 2.11. Haastattelemme hakijoita hakuajan puitteissa, ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja antaa yksikönjohtaja Marika Paunu, puh. 040 502 4528 tai sähköpostitse marika.paunu@validia.fi sekä palvelupäällikkö Niina Elo, puh. 044 478 4324 tai sähköpostitse niina.elo@validia.fi
______________________________________________________________________________
Rekrytoinnin eteneminen
Panostamme siihen, että rekrytointi on reilua ja että juuri sinun osaamisesi pääsee esiin. Tässä rekrytoinnissa hyödynnämme Hubert.ai -tekoälyhaastattelua.
Hakemuksen jättämisen jälkeen sinut kutsutaan chat-pohjaiseen haastatteluun virtuaalisen rekrytointiassistenttimme Hubertin kanssa. Haastattelu kestää noin 15-20 minuuttia, ja voit tehdä sen sinulle sopivana aikana. Suosittelemme kuitenkin aloittamaan sen pian, jotta rekrytointi etenee sujuvasti. Tekoälypohjainen haastattelu toimii vain tukityökaluna, kaikki lopulliset arviot ja päätökset tekee ihminen.
Ennen haastattelua voit lukea tämän artikkelin, josta löydät vinkkejä ja käytännön neuvoja valmistautumiseen: Vinkkejä ensimmäiseen Hubert-haastatteluusi.
Rekrytoinnin loppuvaiheeseen eteneviltä hakijoilta pyydämme suosittelijoiden yhteystietoja. Suosittelijapalautteet keräämme Refapp-sovelluksen kautta. Suosittelijoiden puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois etenemistä, etenemme aina tapauskohtaisesti ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.
Lisätietoa henkilötietojesi käsittelystä ja oikeuksistasi löydät täältä.
Validia tuottaa vammaisille henkilöille suunnattuja asumis- ja kuntoutuspalveluita, päivätoimintaa sekä henkilökohtaisen avun palveluita. Validiassa työskentelee yli 2600 sote-alan ammattilaista ja meillä on yli 50 yksikköä eri puolilla Suomea. Olemme savuton työpaikka. Validia on osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan yhtiötä, Ambea-konsernia. Yhteinen tavoitteemme Ambea-konsernissa on olla laatujohtaja hoivapalveluissa ja työtämme ohjaa yhteinen arvopohjamme. Lue lisää: validia.fi.

- Tehtäväalue
- Sairaanhoitajat, sosionomit ja terapeutit
- Rooli
- Sairaanhoitaja
- Sijainnit
- Porin Validia-talo