Lähihoitaja lastensuojeluyksikköömme Lammin Validia-kotiin
Tule mukaan tekemään maailmasta parempi – yksi ihminen kerrallaan.
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa. Haemme nyt lähihoitajaa ohjaajaksi viihtyisään ja kodinomaiseen lastensuojeluyksikköömme Lammin Validia-kotiin.
Etsimme nyt lähihoitajaa, joka on innostunut, sitoutunut ja valmis kasvamaan osana ammattitaitoista ja lämminhenkistä tiimiämme. Tarjoamme sinulle suunnitelmallisen perehdytyksen, kannustavan työyhteisön sekä mahdollisuuden tehdä työtä, jossa jokaisella kohtaamisella on merkitys. Meillä et jää yksin, saat tueksesi mukavat ja osaavat kollegat, jotka auttavat sinua onnistumaan.
Lammin Validia-koti on 7-paikkainen perustason lastensuojeluyksikkö, jossa tarjoamme kodinomaisen, turvallisen ja välittävän ympäristön 7–17-vuotiaille lapsille. Lapset ja nuoret on sijoitettu kotiimme huostaanoton tai avohuollon tukitoimien perusteella. Työssäsi huolehdit lasten päivittäisestä ohjauksesta, kasvatuksesta ja hoidosta, mukana arjessa läsnäollen ja rinnalla kulkien. Työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista, ja se pohjautuu jokaisen lapsen omaan asiakassuunnitelmaan. Lapsen yksilöllinen kohtaaminen ja tunneperustainen työote ovat keskeinen osa arkeamme. Pysähdymme aidosti jokaisen lapsen tarpeiden ja tunteiden äärelle. Toimit nimettyjen lasten omaohjaajana ja teet tiivistä yhteistyötä heidän läheistensä, sosiaalitoimen sekä muiden verkostojen kanssa.
Kodin arki rakentuu yhdessä tekemisestä, ruoanlaitosta, ulkoilusta ja yhteisistä puuhista, mutta myös niistä hetkistä, jolloin harjoitellaan vaikeiden asioiden kohtaamista ja ratkaisemista yhdessä. Työ on yhteistä kasvun ja oppimisen matkaa sekä lasten ja perheiden, että työryhmän kesken. Arvostamme erityisesti nepsy-, kiintymyssuhde- ja traumaymmärrystä sekä halua kehittää omaa ammatillisuutta osana työyhteisöä. Työtä tehdään kolmessa vuorossa, pääosin iltaisin ja viikonloppuisin, ja siihen sisältyy myös kodinhoidollisia tehtäviä, jotka kuuluvat osaksi yhteistä arkea.
Tutustu tästä lisää yksikköömme Lammin Validia-koti.
Validialla työtä ohjaavat arvot Kunnioitus, Osaaminen, Sujuvuus ja Vastuullisuus. Meille jokainen lapsi ja perhe on ainutlaatuinen – rakennamme tuen heidän tarpeistaan lähtien. Arjessa kuuntelemme, osallistamme ja keskustelemme, jotta lapsi saa parhaan mahdollisen tuen.
Tarjoamme sinulle
- Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
- Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
- Sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan (G21) lisäksi mahdollisuuden kotikohtaisiin kannustinpalkitsemisiin
- Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
- Työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun, työsuhdepolkupyörän sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- Koulutusmahdollisuuksia
Edellytämme sinulta
- Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan koulutusta
- Sosiaalihuollon/ Terveydenhuollon nimikesuojatun ammattihenkilön rekisteröitymistä JulkiSuosikkiin/ JulkiTerhikkiin
- Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
- Lapsen kanssa työskentelevän rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti
- Suoritettua hygieniapassia
- B-ajokorttia
Jos haluat työn, jossa saat olla osa pientä ja välittävää yhteisöä, jossa nauru ja lämpö kuuluvat jokaiseen päivään, lähde mukaan meidän matkaamme! Lähetä tietosi hakulomakkeen kautta, niin tulet huomioiduksi rekrytointiprosessissa. Haastattelemme jo hakuaikana, ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoa tehtävästä antaa yksikönjohtaja Jenni Autio, puh. 044 494 0013 tai jenni.autio@validia.fi tai rekrytointiasiantuntija puh. 044 478 4368 tai rekry@validia.fi.
Rekrytoinnin loppuvaiheeseen eteneviltä hakijoilta pyydämme suosittelijoiden yhteystietoja. Suosittelijapalautteet keräämme Refapp-sovelluksen kautta. Suosittelijoiden puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois etenemistä, arvioimme tilanteen aina hakijakohtaisesti ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.
Validia tuottaa valtakunnallisesti lastensuojelu- ja perhepalveluita sekä asumispalveluita, henkilökohtaista apua, päivätoimintaa ja kuntoutuspalveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille. Yhtiö työllistää lähes 3000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ympäri Suomea. Validia on osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan yhtiötä, Ambea-konsernia Tutustu lisää: validia.fi.

- Tehtäväalue
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Ohjaaja
- Sijainnit
- Hämeenlinna, Lammin Validia-koti