Vastaava ohjaaja lastensuojeluyksikköömme Vaajakosken Validia-kotiin
Tule mukaan tekemään maailmasta parempi – yksi ihminen kerrallaan.
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa. Haemme nyt vastaavaa ohjaajaa Vaajakosken Validia-kotiin.
Etsimme nyt sosionomia tai sairaanhoitajaa, joka innostuu aidosta kohtaamisesta, yhteisen arjen rakentamisesta ja lasten hyvinvoinnin tukemisesta. Vaajakosken Validia-kodissa pääset osaksi lämminhenkistä ja ammatillisesti vahvaa tiimiä, jossa huumori, yhteistyö ja välittäminen näkyvät joka päivä. Tarjoamme sinulle suunnitelmallisen perehdytyksen, osaavat kollegat ja työn, jossa jokaisella kohtaamisella on merkitys.
Vaajakosken Validia-koti on 7-paikkainen erityistason lastensuojeluyksikkö, jossa tarjoamme kodinomaisen, turvallisen ja välittävän ympäristön psyykkisesti ja neuropsykiatrisesti oireileville 12–17-vuotiaille nuorille. Työssäsi huolehdit nuorten päivittäisestä ohjauksesta, kasvatuksesta ja hoidosta, mukana arjessa läsnäollen ja rinnalla kulkien. Työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista, ja se pohjautuu jokaisen nuoren omaan asiakassuunnitelmaan. Yksilöllinen kohtaaminen ja tunneperustainen työote ovat keskeinen osa arkeamme. Pysähdymme aidosti jokaisen nuoren tarpeiden ja tunteiden äärelle.
Vastaavana ohjaajana olet keskeisessä roolissa yksikön arjen sujuvuuden varmistamisessa. Toimit omaohjaajana nimetyille lapsille ja tuet ohjaajia kasvatustyössä sekä arjen tilanteiden hallinnassa. Osallistut työvuorosuunnitteluun ja yksikön päivittäiseen organisointiin yhdessä tiimin ja yksikönjohtajan kanssa, ja sijaistat yksikönjohtajaa hänen poissa ollessaan. Teet tiivistä yhteistyötä lasten läheisten, sosiaalitoimen ja muun verkoston kanssa, ja viet yksikön toimintaa eteenpäin ammatillisella ja rauhallisella otteella. Arvostamme erityisesti lastensuojelun työkokemusta, nepsy- ja kiintymyssuhdeosaamista, traumaymmärrystä sekä aiempaa kokemusta esihenkilö- tai vastaavan ohjaajan tehtävistä. Työ on sovitusti joko 2-vuorotyötä tai 3-vuorotyötä.
Tutustu tästä lisää yksikköömme Vaajakosken Validia-koti
Validialla työtä ohjaavat arvot Kunnioitus, Osaaminen, Sujuvuus ja Vastuullisuus. Meille jokainen lapsi ja perhe on ainutlaatuinen – rakennamme tuen heidän tarpeistaan lähtien. Arjessa kuuntelemme, osallistamme ja keskustelemme, jotta lapsi saa parhaan mahdollisen tuen.
Tarjoamme sinulle
Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
Sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan
Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
Työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
Koulutusmahdollisuuksia
Edellytämme sinulta
Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoa, sosionomi tai sairaanhoitaja
Sosiaalihuollon/Terveydenhuollon nimikesuojatun ammattihenkilön rekisteröitymistä JulkiSuosikkiin/JulkiTerhikkiin
Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
Lapsen kanssa työskentelevän rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti
Suoritettua hygieniapassia
B-ajokorttia
Sote-korttia
Jos haluat työn, jossa saat olla osa pientä ja välittävää yhteisöä, jossa nauru ja lämpö kuuluvat jokaiseen päivään, lähde mukaan meidän matkaamme! Lähetä tietosi hakulomakkeen kautta, niin tulet huomioiduksi rekrytointiprosessissa. Haastattelemme jo hakuaikana, ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoa tehtävästä antaa yksikönjohtaja Merja Mäkinen puh. 040 6612102 tai sähköpostitse merja.makine@validia.fi
Rekrytoinnin loppuvaiheeseen eteneviltä hakijoilta pyydämme suosittelijoiden yhteystietoja. Suosittelijapalautteet keräämme Refapp-sovelluksen kautta. Suosittelijoiden puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois etenemistä, arvioimme tilanteen aina hakijakohtaisesti ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.

Validia Sauma Oy on osa Validiaa. Validia tuottaa valtakunnallisesti lastensuojelu- ja perhepalveluita sekä asumispalveluita, henkilökohtaista apua, päivätoimintaa ja kuntoutuspalveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille. Yhtiö työllistää lähes 3000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ympäri Suomea. Validia on osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan yhtiötä, Ambea-konsernia. Olemme savuton työpaikka. Tutustu lisää: validia.fi.

- Tehtäväalue
- Sairaanhoitajat, sosionomit ja terapeutit
- Sijainnit
- Jyväskylä, Vaajakosken Validia-koti