Tukipalvelutyöntekijä osa-aikatyöhön
Tukipalvelutyöntekijänä pääset mahdollistamaan asukkaidemme näköistä arkea - hae mukaan!
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa Validialle. Haemme tukipalvelutyöntekijää osa-aikaiseen (70%) työsuhteeseen Kuopion Validia-taloon.
Tukipalvelutyöntekijänä työtehtäviisi kuuluvat ruokapalvelun tehtävät kuten ruokien tilaaminen, valmistaminen, kuumentaminen ja esille laitto sekä keittiön omavalvonta. Avustat asiakkaitamme ruokailussa sekä huolehdit tiskeistä, keittiön ja yhteisten tilojen viihtyisyydestä ja siisteydestä. Osallistut myös talomme pyykkihuoltoon. Työtä tehdään maanantaista sunnuntaihin kahdessa vuorossa klo 7-18 välillä. Työn aloitus on 5.1.2026, mutta aloituspäivästä on mahdollista neuvotella.
Sinulla on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, hygieniapassi ja innostunut sekä oma-aloitteinen asenne työhön. Kohtaat päivittäin yksikkömme asiakkaita ja osallistut heidän arkeensa, joten haemme ensisijaisesti hyvää tyyppiä osaksi yhteisöämme. Katsomme eduksi, jos sinulla on kotipalvelutyöntekijän tai ravitsemus- ja puhtausalan koulutus sekä työkokemusta vastaavista tehtävistä.
Validialla työtä ohjaavat arvot Kunnioitus, Osaaminen, Sujuvuus ja Vastuullisuus. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään, ja meillä sekä asiakkaat että työntekijät tulevat kuulluksi. Opimme toisiltamme, johdamme kuunnellen ja pidämme lupauksemme.
Tutustu lisää yksikköömme Kuopion Validia-talo ja kurkkaa Instagramista, miltä meno meillä Validialla näyttää!
Jätäthän yhteystietosi meille mahdollisimman pian hakulomakkeen kautta. Käsittelemme vain hakulomakkeen kautta tulleet hakemukset. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan puitteissa. Lisätietoa tehtävästä antaa yksikönjohtaja Minna Okkonen, puh. 044 765 0380 tai minna.okkonen@validia.fi tai rekrytointikoordinaattori puh. 044 765 0856 tai rekry@validia.fi.
Tarjoamme sinulle
- Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
- Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
- Sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan lisäksi, mahdollisuuden pikapalkitsemiseen suoritusten ja tavoitteiden saavuttamisen ansiosta
- Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
- Kattavat työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun, työsuhdepolkupyöräedun ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- Koulutusmahdollisuuksia
Edellytämme sinulta
- Suoritettua hygieniapassia
- Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
- Rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti 1.1.2025 alkaen
_________________________________________________________
Rekrytoinnin eteneminen
Panostamme siihen, että rekrytointi on reilua ja että juuri sinun osaamisesi pääsee esiin. Tässä rekrytoinnissa hyödynnämme Hubert.ai -tekoälyhaastattelua.
Hakemuksen jättämisen jälkeen sinut kutsutaan chat-pohjaiseen haastatteluun virtuaalisen rekrytointiassistenttimme Hubertin kanssa. Haastattelu kestää noin 15-20 minuuttia, ja voit tehdä sen sinulle sopivana aikana. Suosittelemme kuitenkin aloittamaan sen pian, jotta rekrytointi etenee sujuvasti. Tekoälypohjainen haastattelu toimii vain tukityökaluna, kaikki lopulliset arviot ja päätökset tekee ihminen.
Ennen haastattelua voit lukea tämän artikkelin, josta löydät vinkkejä ja käytännön neuvoja valmistautumiseen: Vinkkejä ensimmäiseen Hubert-haastatteluusi.
Rekrytoinnin loppuvaiheeseen eteneviltä hakijoilta pyydämme suosittelijoiden yhteystietoja. Suosittelijapalautteet keräämme Refapp-sovelluksen kautta. Suosittelijoiden puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois etenemistä, etenemme aina tapauskohtaisesti ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.
Lisätietoa henkilötietojesi käsittelystä ja oikeuksistasi löydät täältä.
Validia tuottaa valtakunnallisesti lastensuojelu- ja perhepalveluita sekä asumispalveluita, henkilökohtaista apua, päivätoimintaa ja kuntoutuspalveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille. Yhtiö työllistää lähes 3000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ympäri Suomea. Validia on osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan yhtiötä, Ambea-konsernia. Tutustu lisää: validia.fi ja ambea.com.

- Tehtäväalue
- Hoiva-avustajat ja tukipalvelutyöntekijät
- Rooli
- Tukipalvelutyöntekijä
- Sijainnit
- Kuopion Validia-talo