Perhehoidon palvelupäällikkö
Tule mukaan tekemään maailmasta parempi – yksi ihminen kerrallaan.
Validia Perhehoidon palvelupäällikkö
Haluatko olla rakentamassa laadukasta perhehoitoa ja vaikuttaa siihen, millaista tukea sijaisperheet saavat arjessaan? Etsimme perhehoidon vetäjää vakituiseen työsuhteeseen johtamaan ja kehittämään Validian Perhehoitoa Etelä-Suomen alueella.
Tässä roolissa yhdistyvät asiakastyö, esihenkilövastuu sekä perhehoidon kehittäminen. Työskentelet hybridityössä, ja työpisteesi sijaitsee joustavasti joko Helsingissä tai Tampereella. Tehtävä edellyttää valmiutta ajoittaiseen matkustamiseen.
Vastaat perheiden tukemisesta yhdessä tiimin kanssa ja toimit asiantuntijana sijoitetun lapsen kokonaistilanteessa. Osallistut asiakastyöhön myös käytännön tasolla työparina, tuet erityisesti uusia perheitä ja olet mukana heidän polkunsa eri vaiheissa rekrytoinnista valmennukseen ja arviointiin. Lisäksi osallistut sijoituskyselyihin ja teet tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa.
Johdat arkea esihenkilönä ja varmistat työn sujuvuuden säännöllisten tapaamisten, palaverien ja työnohjauksellisen tuen avulla. Huolehdit siitä, että työ toteutuu sovittujen prosessien ja laatukriteerien mukaisesti sekä että henkilöstöllä on edellytykset onnistua työssään.
Johdat myös aktiivisesti perhehoidon kehittämistä ja kasvatat palvelun vaikuttavuutta yhdessä verkostojen kanssa. Roolissa korostuu kyky rakentaa toimivia yhteistyösuhteita sekä tunnistaa uusia mahdollisuuksia palvelun kehittämisessä. Odotamme sinulta erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta sekä rohkeutta viedä asioita eteenpäin. Näet mahdollisuuksia sielläkin, missä niitä ei vielä ole, ja sinulla on halu kehittää sekä vahvistaa perhehoidon palveluita asiakaslähtöisesti.
Roolissa pääset myös kehittämään perhehoitoa käytännössä sekä edistämään palvelun tunnettuutta ja kasvua. Osallistut aktiivisesti verkostotyöhön ja rakennat uusia toimintamalleja yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Vastaat osaltasi laadunhallinnasta, omavalvonnasta sekä keskeisten käytäntöjen ja dokumenttien ajantasaisuudesta.
Tutustu tästä lisää Validian lastensuojelupalveluihin
Tarjoamme sinulle
Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
Ammattitaitoisen ja toisiaan tukevan työyhteisön, jossa huumori on osa arkea
Kilpailukykyisen palkkauksen
Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
Työsuhde-edut, kuten Epassi-edut kulttuuriin, liikuntaan ja työmatkoihin sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
Mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja kouluttautumiseen
Odotamme sinulta
Soveltuvaa sosiaalialan ylempää korkeakoulututkintoa
Rekisteröitymistä sosiaalihuollon ammattihenkilönä, JulkiSuosikki
Vahvaa kokemusta perhehoidosta sekä sen kehittämisestä
Kokemusta esihenkilötyöstä ja kykyä tukea asiantuntijatyötä
Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä oma-aloitteisuutta
Tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa ja tuberkuloosiselvitystä
Lapsen kanssa työskentelevän rikosrekisteriotteen esittämistä
Hygieniapassia, B-ajokorttia sekä sote-korttia
Kiinnostuitko?
Jos etsit työtä, jossa pääset yhdistämään asiakastyön, johtamisen ja kehittämisen merkityksellisessä toimintaympäristössä, tämä voi olla roolisi.
Jätä hakemuksesi hakulomakkeen kautta viimeistään 1.6. ja liitä mukaan palkkatoiveesi. Hakulomakkeen yhteydessä sinulla on mahdollisuus vastata muutamaan lisäkysymykseen sekä jättää lyhyt videohakemus.
Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana. Ensimmäiset haastattelut on suunniteltu pidettäväksi 3.–4.6. klo 13–16, varauduthan tähän ajankohtaan.
Lisätietoja tehtävästä lastensuojelupalveluiden aluepäällikkö Kirsi Salo puhelimitse (050 530 4908) 26.5 klo 13-14 ja 27.5 klo 10-11. Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä sinua auttaa rekrytointiasiantuntija Mira Haukka puh. 044 478 4368.
Rekrytointiprosessin loppuvaiheessa pyydämme suosittelijoiden yhteystiedot. Suosittelijapalautteet keräämme Refappin kautta, mutta suosittelijoiden puuttuminen ei estä etenemistä.

Validia tuottaa valtakunnallisesti lastensuojelu- ja perhepalveluita sekä asumispalveluita, henkilökohtaista apua, päivätoimintaa ja kuntoutuspalveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille. Yhtiö työllistää lähes 3000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ympäri Suomea. Validia on osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan yhtiötä, Ambea-konsernia Tutustu lisää: validia.fi.

- Tehtäväalue
- Esihenkilö- ja asiantuntijatehtävät
- Sijainnit
- Tampereen Validia-talo , Helsinki, Validia Oy pääkonttori
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen