Hoiva-avustaja
Tule mukaan tekemään maailmasta parempi – yksi ihminen kerrallaan.
Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa Validialle. Haemme nyt hoiva-avustajaa 50% työajalla Järvenpään Validia-taloon.
Hoiva-avustajana työsi koostuu sekä asiakkaiden arjen tukemisesta että yksikön tukipalvelutehtävistä. Työtehtäviisi kuuluu asiakkaiden avustamista esimerkiksi ruokailuissa ja päivittäisissä toiminnoissa sekä hoitotyöhön osallistumista. Lisäksi vastaat osaltasi yksikön sujuvasta arjesta keittiö- ja pyykkihuollon tehtävissä. Työlläsi tuet asiakkaidemme hyvinvointia, viihtyvyyttä ja mahdollisuutta elää omannäköistä arkea. Työsuhde on määräaikainen 30.1.2027 asti, ja työaika on 50% kokoaikaisesta työstä. Työ painottuu pääasiassa iltavuoroihin.
Sinulla on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, hygieniapassi ja innostunut sekä oma-aloitteinen asenne työhön. Kohtaat päivittäin yksikkömme asiakkaita ja osallistut heidän arkeensa, joten haemme ensisijaisesti hyvää tyyppiä osaksi yhteisöämme.
Järvenpää Validia-talo on ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, jossa asuu 32 asiakasta. Asiakkaamme ovat vammaisia, vammautuneita tai neurologisia sairauksia sairastavia henkilöitä, ja me Validialla mahdollistamme heidän omannäköisensä ja laadukkaan elämän.
Tutustu lisää yksikköömme Järvenpään Validia-talo ja kurkkaa Instagramista, miltä meno meillä Validialla näyttää!
Tarjoamme sinulle
Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
Sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan lisäksi, mahdollisuuden pikapalkitsemiseen suoritusten ja tavoitteiden saavuttamisen ansiosta
Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
Kattavat työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
Koulutusmahdollisuuksia
Edellytämme sinulta
Soveltuvaa koulutusta (esim. hoiva-avustaja, lähihoitajaopintojen osasuoritus)
Hygieniapassia
Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
Rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti
Jätäthän yhteystietosi meille mahdollisimman pian hakulomakkeen kautta, hakuaikaa on 27.9. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja antaa yksikönjohtaja Annika Tolmala puh. 044 478 0106 tai annika.tolmala@validia.fi sekä rekry@validia.fi

Validia tuottaa valtakunnallisesti lastensuojelu- ja perhepalveluita sekä asumispalveluita, henkilökohtaista apua, päivätoimintaa ja kuntoutuspalveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille. Yhtiö työllistää lähes 3000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ympäri Suomea. Olemme savuton työpaikka. Validia on osa Pohjoismaiden johtavaa hoiva-alan yhtiötä, Ambea-konsernia.
Tutustu lisää: validia.fi ja ambea.com.

- Tehtäväalue
- Hoiva-avustajat ja tukipalvelutyöntekijät
- Rooli
- Hoiva-avustaja
- Sijainnit
- Järvenpään Validia -talo